Parisuhteessa kohtaa kaksi historiaa

Usein ajattelemme, että ihminen on täysin itse vastuussa siitä, millaiseksi hän on tullut, mutta aivan kaikkia oikkuja ja ominaisuuksiamme emme ole itse valinneet. Olemme monikerroksisen prosessin tulos, menneisyytemme tuotos paljon monimutkaisempi kuin tiedostamme.

Meissä elävät lapsuuden kokemukset. Meissä elävät sanat, jotka kuulimme ja ne, joita emme koskaan kuulleet. Meissä elää elämän kolhut sekä myös kaukaisempi menneisyys, joka kulkee mukanamme.

Emme kanna vain omaa tarinaamme, vaan usein myös jotain niistä tarinoista, jotka elivät ennen meitä.

Pitkä menneisyytemme seuraa meitä mukanamme parisuhteeseen. Parisuhde ei ole vain rakkaussuhde vaan tietoisuuden ja kasvun polku, jossa toinen ihminen peilaa meille sekä varjomme että sydämemme.

Parisuhteessa ei kohtaa vain kaksi ihmistä vaan myös kaksi historiaa. Se on ainutlaatuinen kenttä jossa paljastuvat menneisyyden haavamme kun tiedostamattomat puolemme tulevat näkyviksi.

Kaksi lapsuutta.

Kaksi opittua tapaa, mitä rakkaus on.

Kaksi tapaa suojautua, kun jokin tuntuu turvattomalta.

Riidoissa ei aina ole kyse vain tästä hetkestä. Myös menneisyys puhuu. Emme reagoi siihen mitä tapahtuu nyt vaan siihen mitä tapahtui joskus.

Reaktiomme eivät synny tyhjästä. Ne ovat opittuja tapoja selviytyä. Joku vetäytyy, toinen puolustautuu hyökkäämällä, kolmas yrittää miellyttää tai kontrolloida.

Kun ihminen alkaa ymmärtää omaa historiaansa, tapahtuu usein jotain merkityksellistä. Hän lakkaa kysymästä: Mikä minussa on vikana? Ja alkaa sen sijaan kysyä: Mistä minä tulen?

Kun ymmärrämme olevamme historiamme tuotos, syntyy ymmärrys ja myötätunto sekä itseä että toista kohtaan. Pelko häviää ja oma kasvu saa rakkaudellisen alustan.

Meidän ei tarvitse jatkuvasti puolustautua vaan kykenemme tarkkailemaan itseämme kiinnostuneina, lempeästi, hieman etäältä.

Voimme olla se joka pysähtyy, katsoo tarinaa ja kysyy:

Entäs jos osa siitä taakasta, mitä kannan mukanani ei alunperin ollutkaan minun?

Palvelevatko nämä opitut selviytymisstrategiat minua vielä vain onko jo aika päästää irti?

Se mikä pysyy tiedostamattomana ohjaa meitä. Minkä olemme valmiita näkemään tuo meidät lähemmäksi itseämme ja omaa suuntaamme.