Intimacy

Se on jotakin mitä syvimmiltään kaipaamme, mutta jotakin mitä pelkäämme. Se on jotakin mitä kohti kurkoitamme, mutta vain harvoin uskallamme tavoittaa.

Se on kahden elämän kohtaamista kauneimmillaan. Rohkeutta riisua kaikki roolit ja suojamuurit. Syvää yhteyttä, täydellistä sulautumista ilman oman erillisyyden kadottamista. Avoimena, mutta ei pelokkaana. Se ei ole omistamista ei kahlitsemista vaan sallimista, täydellistä vapautta.

Intiimiys on kuuntelemista ilman tarvetta vastata. Katsomista ilman tarvetta tulkita. Koskettamista ilman päämäärää. Se on läsnäoloa, joka ei vaadi mitään ja siksi antaa kaiken.

Pelkäämme kuitenkin tulla nähdyksi. Pelkäämme paljastumista, haavoittumista, hylätyksi tulemista. Opimme varhain peittämään herkkyytemme ja rakentamaan kerroksia suojaksi.

Paradoksi on ilmeinen: sitä mitä kaipaamme eniten myös pelkäämme.

Kaikki alkaa luottamuksesta itseen, hyväksymisestä. Sydämen avaamisesta ensin itselle. Ovi avautuu vain silloin, kun lakkaamme yrittämästä olla jotakin muuta kuin olemme.

Se vaatii alastomuutta. Sielun riisumista, tunteiden ja henkisyyden tasolla. Vain haavoittuvina olemme aitoja, kokonaisia. Haavoittuvina olemme tietoisia; näemme omat pelot, haavat ja halut.

Ennen varmuutta se on hyppy tuntemattomaan, jossa ei ole takeita, mutta mahdollisuus tulla nähdyksi kokonaan. Juuri siinä haurauden kynnyksellä alkaa todellinen kauneus.

Rajat pehmenevät, ja kahden välillä syntyy tila, joka ei kuulu kummallekaan – tila, joka on elävä, hengittävä ja pyhä.

Voimme syntyä toisen kautta, joka peilaa meille sielumme. Kohtaamme todellisen haavoittuvan itsemme, siemenen josta puhjeta kukkaan ja loistaa.

Kun uskallamme astua tähän tilaan kosketamme mysteeriä. Rakkaus lakkaa olemasta vain kokemus. Siitä tulee olemuksemme.