Hallinnan harha - Hevonen, vapaus ja yhteys

Pienenä herkkänä sieluna rakastuin hevosiin – niiden lempeään rytmiin, turvalliseen läsnäoloon ja läheisyyteen. Se oli puhdasta, ehdotonta rakkautta. Pelkkä hevosen tuoksu tuulessa sai – ja saa yhä – kehoni rauhoittumaan ja tuntemaan olevani turvassa.

Mutta jo ollessani lapsi heti tallin ovella tätä rakkautta alettiin eristää muureilla. “Sun pitää olla kovempi, näyttää sille kuka määrää, pistää rajuimmin vastaan. Älä siinä itke, hevoset nauttii ratsuna olemisesta, niitä pitää osata vain hallita.” Käteen iskettiin raippa ja perään huudettiin: nyt pistät sen tottelemaan! Niin kuin “hevosalalla kuuluu tehdä” -älä näytä sille tunteitasi tai olet mennyttä. Ja mikä pahinta – tätä kaikkea kutsutaan edelleen maalaisjärjeksi ja perinteiseksi hevosmiestaidoksi.

Minulta meni vuosia, ennen kuin uskalsin purkaa nämä muurit kivi kerralta. Hevosalalla kun ammattilaisuus on usein näyttäytynyt kovuutena, kovettumisena, jopa tunteettomuudella kerskailuna. Pelkoa peitellään, koska sisällä on yhä se pieni, eläimiä rakastava lapsi joka kyseenalaistaa kaiken turvattomuuden.

Minä en enäävoinut kulkea tällä tiellä. Halusin takaisin siihen, missä eläimen kanssa ollaan, aidoimmilleni antautuneena, välillä pelokkaanakin. Katsotaan silmiin ja tunnistetaan: tässä me nyt ollaan, sinä ja minä, ja tässä on hyvä. Ei tarvitse komentaa, ei käyttää pakotteita. Ei edes ohjata niin, että toinen menettää valinnan mahdollisuutensa. Eläin, kuten ihminenkin, haluaa tulla nähdyksi, kohdatuksi, valituksi – ei alistetuksi.

En siis enää yritä hallita. En ihmisiä, en eläimiä. En edes itseäni. Haluan, että kaikki – niin koirat, kissat, hevoset kuin ihmisetkin – saavat valita kanssani olemisen juuri siksi, että haluavat olla läsnä, ei siksi että hallitsisin heitä. Tämä hallitsemattomuus ei ole vienyt elämääni hevosteni kanssa kaaokseen, päin vastoin, kukin tuntee omat ja toistensa rajat ja meillä vallitsee rauha ja levollisuus.

Ja mikä kauneinta – kun muuri murtuu, kaikki muuttuu. Hierarkiat katoavat. Ei ole ylhäistä eikä alempaa, on vain yhteys. Ja siinä yhteydessä astuvat voimaan aivan toisenlaiset lait – olemisen lait. Kantaako luottamus? Liittääkö rakkaus meidät yhteen?

Kenen kanssa sinä valitset olla?